Hisukausi sai suhteellisen mukavan päätöksen sotilaiden MM-kisoissa Italian Cognessa. Yhteislähdöllä käydyssä kilpailussa suksi kulki suhteellisen hyvää vauhtia ja virheitäkin tuli suhteelisen vähän (1,5min). Maaliin tullessa sija oli viides ja olin suhteellisen tyytyväinen. Sen jälkeen alkoi jonkunmoinen hylkäyshow, jossa porukkaa hylättiin kielletyllä laskettelurinteellä hiihtämisestä ja puuttuvista leimoista. Sen seurauksena pääsin kukitukseen pokkailemaan 3. sijaa ja fiilikset olivat todella hyvät. Venäjän pojalta, joka hylättiin 3. paikalta, löytyi kuitenkin kaikki leimat kun niitä alettiin laitteista hakemaan ja sain tyytyä 4. sijaan. Mutta kuitenkin kansainvälisesti kovin saavutus tähän asti ja se maistuu.
Kisa kaikenkaikkiaan oli monipuolinen. Alussa tarjottiin pari lenkkiä (3km) avoimella alppiniityllä ja viimeiselle lenkille (7km) ratamestari tarjosi 125m yhtämittaista nousua vuorenrinteelle, jossa muutama teknisempi pätkä. Alussa pelin henki oli hiihtää aika suoraan pakkasen kovettamilla hangilla, joka teki homman hieman hankalammaksi. Kakkos rastille hiihdin vinoon ja menetin ehkä 25 sekuntia ja muutamassa paikassa hanki petti alta ja sai nousta metrisestä hangesta mikä vei aina oman aikansa. Suhteellisen moni hairahti viimeisen lenkin perhoslenkillä tekemään virhettä ja ei meikäläinenkään sitä välttänyt. Runsaan 45 s. koukku 4-5 välillä tuli tehtyä. Mm. paremmin hiihtäjinä tunnetut Remo Fischer ja Oscar Svärd olivat hieman hukassa kun oikea hiihtosuunnistus alkoi.
Tulokset ja kartta
Tästä on hyvä jatkaa kesäkauteen, joka starttaa toden teolla lauantaina Spring cupista
tiistai 23. maaliskuuta 2010
torstai 18. maaliskuuta 2010
Mikäs on kilpaillessa
Viime viikolla tuli kierrettyä kaiken maailman kisoja. Ohjelmassa PV:n hiihtokisat ja SM hisut. Keuruulla sai hiihdellä ilman sen suurempia odotuksia ja tavoitteita ja sama koski myös SM kisoihin. Saaliiksi sain kolattua 5 kisasta 5 palkinto sijaa, mikä tyydytti. RK ampumahiihdossa 8. ja varusmiesten 15km vapaalla 9., 3x5km viestissä 5. ja hisuissa pari ykköstilaa.
Kisoissa kulku oli kauden parasta, mutta siltikään vauhti ei riittänyt 15km kärkivauhtiin. Saarela kulki vielä pari minuuttia kovempaa, mutta ero alkukauteen verrattuna puolittui. RK ampumahiihdossa pertsa kulki ja 3 sakolla olin peräti 8. 121 ilmoittautuneen joukossa. Hiihtoajassa 4. sija oli aika kova yllätys. Laikka tippui samaan malliin kuin suurimmalla osalla muusta porukasta. Muutamat kovanaamat sai kaikki laikat alas, mutta siihen ei meikäläisellä olisi ollut mahdollisuuksia, sen verran kovaa hiihtelin ja en jaksanut alkaa passailemaan ennen ammuntaa.
SM hisutteluissa voi sanoa vaatimattomasti, että kuljin aivan omia vauhtejani. 21km radalla voitin 14 rastiväliä 18 mahdollisesta ja seuraava jäi jokseenkin tylynoloisesti 4 minuuttia. Viestissä voitin seuraavaa 20 sarjalaista rapiat kolme minuuttia ja saatiin kaiken kukkuraksi yllätys kulta kotiin, niin mikäs siinä. Jonkinlaista historiaa kirjoitettiin monellakin tapaa, sillä Jasper Martelius saattaa olla nuorimpia 20 sarjan Suomen mestareita kautta aikojen ja Parma on voittanut kuusi kertaa putkeen SM viestin. Näitä ennätyksiä sopii yrittää rikkoa.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
Kesävaihteella SM pronssia
Eilinen Joensuun keskimatkan hisu SM oli ja meni miten meni. Oikeastaan se meni erityisen hyvin. Jaksoin hiihtää ja olin nopein monella rastivälillä. Ainut ongelma oli parin Portugalissa vietetyn viikon jälkeen, että suunnistusajatus ei oiken ollut hisumaailmoissa. Risteyksiä tuli ja meni ja en niistä paljoa välittänyt, ennen kuin olin eksyksissä jossain, josta sain lueskella itseäni kiinni monta sekuntia. Kaiken kruunasi 5. rasti, jossa katselin jo 8. rastin koodia. Ei täsmännyt ja tein parin minuutin lisälenkin. Kun lisää rasteja ei alueelta löytynyt pidin pohtimistauon ja pian hymyssä suin huomasinkin käyneeni jo rastilla kerran, mutta hylänneeni sen väärän koodin takia. Otin leiman ja jatkoin matkaa.
Maalissa ajattelin sijoituksen olevan joku 8. tai vastaavaa, mutta ei pojat ollut pikkuveljeä lukuunottamatta kovaa hiihdelleet. Pronssista läpyskää palkintojenjaossa sain kaulaan ripustaa ja kaiken kruunasi Joensuun kaupungin reppu vuosimallia 2009. 2006 vuoden reppu olikin jo vähän vanhan mallinen, joten hyvä että niitä saa lisää.
Harmittavasti kaksoisvoitto jäi saavuttamatta tällä kaudella, mutta kesäkaudella sitä ehtii kalastella. Onneksi kulta ei karannut väärään osoitteeseen.
Huomenna suuntaan vihreässä inttipakussa Keuruulle ja hiihdän Puolustusvoimien mestaruuskisoissa rynkkyampumahiihtoa, 15 vapaata ja jotain siihen päälle vielä. Sieltä Vuokattiin taputtelemaan Suomen hisukautta 2010. Ja sinetöimään Parman voittokulkua SM viesteissä.

torstai 4. maaliskuuta 2010
Portugalin valloitus osa 1
Pari viikkoa Portugalissa sulissa maastoissa ja lämpimässä säässä sai mielen taas inhoamaan lunta. Lentokoneen laskeutuminen vitivalkoiseen Suomeen tiesi taas vajaan kuukauden mittaista liukastelua pyöräteillä, mutta onneksi Portugalin niityillä sai keräiltyä motivaatiota tähänkin savottaan.
Parin viikon aikana tuli tehtyä kovaa ajoa paljon ja PK:ta vain täytteenä. Alussa mopo alkoi hieman keulia Evoran seudun sprinteissä ja jalat löi pahaan jökkiin, mutta nekin palautuivat suhteellisen nopeasti. Alussa olleet kisat sujui hieman alakanttiin jumisilla jaloilla juostessa, mutta se ei pahemmin haitannut.
Kuvat ja kartat kertoo paremmin mitä tehtiin, kuin raamatun mittainen vuodatus. Mukana matkassa Espii Juopperi, Tanka Pantsar, kokelas Martelius ja Pälkäneen mies Alen. Ja meikäläinen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)