Nokkospuskasuunnistuksen SM kisan karsinta

Juoksin äskettäin SM kisan karsinnan. Kyseisen kilpailun kilpailukutsussa oli virheellisesti maininta, että kyseessä olisi Sprintin Suomenmestaruuskilpailu. Matkallisesti kisa menisi sprintin sapluunaan, mutta muuten homma oli kaukana siitä. Muutamat rastivälit metsässä hyppien avokalliorinteillä, sen jälkeen juostaan niska limassa kilometri valtateitä ja teollisuusalueiden pihoilla, jonka jälkeen siirrytään nokkospuskaan seuraavaksi 400metriksi, jonka jälkeen leima korttiin viimeiseltä rastilta ja se oli siinä. Ratamestari tarjosi sprintissä niin jäätävää ..... että ei voi kuin ihmetellä, miten hän on pystynyt näin hyvät radat loihtimaan. Avokalliolla olin hurmoksessa ja lopun nokkospuskissa nautin ensimmäisenä lähtevän kilpailijan etuoikeuksista. Sain niittää heinää sen minkä ehdin 8. rastilta aina 11. rastille asti. Ja kaikenlisäksi sain suunnistaa. Sain hakea siltoja ruohikosta, että pääsin joen yli ja kaikkea muuta etsintää sai suorittaa, joka on tietysti osa vauhdikasta sprinttisuunnistusta. Sain tehdä muille mukavia uria, melkein kuin hiihtosuunnistuksessa konsanaan. En viitsinyt tehdä vinoja uria, kun kuitenkin joku juoksisi suoraan rastille. Eipä siinä, suhteellisen suorat urat sain muille, ja pitkillä jaloillani sain niitettyä nokkoset ja heinät muiden alta pois. Maalissa Mädin kanssa spekuloitiin hieman rataa ja olin siloin aivan varma finaaliin pääsystä. Laakkosen tullessa maaliin 12.35 ajassa tiesin, että eipä tarvitse juoksennella A-finaalissa. Koin henkisen lamaantumisen ja mietin oman sprinttipanostuksen tuloksia. Hylkäys särkänniemessä ja SM pikamatkan karsinnassa 12. nokkospuskaa niittämällä. Ennen kauden alkua luulin olevani varteenotettava tekijä sprintissä viime vuoden perusteella, mutta olinkin samaa mitä kaikki muutkin: kansalisen tason viestimies, ja keskivertoa huonompi sellainen. Paska mies ei voi mitään. Kovemmassa kunnossa sitä olisi pitänyt olla, että nokkospuskat olisi kaatuneet nopeammin. Jospa ensi vuonna taas järjestettäisiin SM sprintti, eikä kahta keskimatkaa.

Harmittaa vain, että lajista josta pidän, ei Suomessa saada tehtyä kunnon urheilua. Olisihan niitä paikkoja, mutta kun ei kiinnosta järjestää kunnon kisoja, niin ei kiinnosta. Odotan jo innolla iltapäivän Huippuliigan finaalia, jonka saan seurata paikallisen kuppilan terassilta nauttien laadukkaasta sprinttimaastosta, joka tarjoaa lähes unohtumattoman elämyksen suunnistajille. Onhan siinä mietittävää kiertääkö kunnantalon oikealta vai vasemmalta ja varottava astuuko paikallisen jäynäpuiston kukkapenkkaan. Tähän päivään on hyvä päättää suunnistuskausi 2011. Voin hyvällä omalla tunnolla aloittaa kuntourheilijan elämän. Jos taas ensivuonna yrittäisi päästä SM sprintin finaaliin. Helppoa se ei tule olemaan.

Kuulemiin